Ridge traverse eli "harjannekäppäily". Tällaisesta seikkailusta haaveilin jälleen tälle kesälle ja Kvaloyan reissulle. A:n kanssa tutkailimme topokirjasta Ersfjord traversea: 20 km ja 15-19 huippua ylitettäväksi. "Eli vähän kuin puolimaraton hienoissa maisemissa": tuumin. Muutama tuttava sen kuulemma oli käynyt "nykäisemässä". Viimeistään perillä jylhiä huippuja tutkaillessa täytyi sitten myöntää, että näillä taidoilla ja kuntotasolla on tyydyttävä huomattavasti iisimpään seikkailuun.
 | |||||||||||||||||||||||
| Mellomtinden ja jäämeri taustalla |
Muutaman Ridgetraversen ja huiputusreissun tehneenä tiesin jo hieman mitä odottaa. Köydellä kiipeäminen oli taas jäänyt muiden rientojen varjoon, mikä meikäläisellä tietää pelkoa korkeissa paikoissa. Valmistautuminen aloitettiinkin Mellomtindeniltä. Kumitossut kivisti jalkoja kuumuudessa mutta niin vain tulin perässä tuon "big wallin"- 2 köydenpituutta (topon mukaan 3) -wuhuu!
 |
| Mellomtinden |
"Rautaparin" reissuista saa meidän kuvien perusteella usein täysin valheellisen hypersporttisen kuvan. Todellisuudessa tällä(kin) reissulla A nukkui/keräsi voimia teltassa n. klo 14 saakka. Sen jälkeen seuraa verkkainen iltapäivän brunssi (kaurapuuroa, hedelmiä ja avokadoleipää), eväiden teko ja varustautuminen, jonka jälkeen ehkä klo 16 korvilla päästään liikkeelle. Kvaloyolla kävimme juuri tällaisena päivänä Gullknausenilla. Matkalla seinälle oli kristallinkirkas vuorilampi jossa kävimme huuhtomassa hiet. Tänne ei turistilaumat eksy. Mutta verkko löytyi toisin kuin leiripaikassa ja ah, yhteys ulkomaailmaan saatiin pilvien päältä.
 |
| Gullknausen |
Traverse. Sitä ennen vuorossa oli boulderointipäivä ja leirin vaihto meren rantaan. Tankattiin tonnikalapastaa ja keksejä ja pakattiin varusteet illalla valmiiksi. Herätys oli aamulla klo 7, ja ei suinkaan johtuen tulevan seikkailun kuumotuksesta vaan sekaisin olevasta vuorokausirytmistä, minä en paljoa yöllä silmiäni ummistanut. Mutta pääasia että guido the opas sai levättyä. Minähän tulen vain perässä-sehän helppoa...
Aamu oli kaunis mutta ylhäällä meidät yllätti mereltä nouseva sumu. Vuorilla se tarkoittaa suunnistukseen suuria ongelmia. Pari huippua ylitimme, kunnes hernerokka ei vain suostunut raottumaan ja nopeimman reitin löytäminen kävi liian vaikeaksi. Guido viritti "talutusnuoran" minulle mutta reitin haasteet jäivät meiltä vielä kokematta, kun päätimme pakittaa. Sekään ei sujunut ongelmitta koska suunta oli välillä hieman hukassa.
"Mieluummin olen vuorilla ja mietin Jumalaa kuin kirkossa ja mietin vuoria" -ihminen arjen pikkumaisine murheineen jää kovin pieneksi jylhää mahtavuutta ihmetellessä. Se hiljaisuus, ja täysi riippuvuus säästä ja kiipeilyparista. Jännityksen ja fyysisen suorituksen tuoma adrenaliini ja sen jälkeen tankkaustauon makeus kivenkolossa maisemissa, joista kuvat ovat vain kalpea aavistus. Yhteinen ihana tunne-"huh, selvittiin". Autolla tällä kertaa yhdeksän tunnin retken jälkeen.
Käytiin siis skauttaamassa. Ensi kerralla katsotaan myös säätiedotus ennen lähtöä :)
