sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Ja tapahtui niinä päivinä


A:n palkaton raksavapaa ja laihat ajat ovat alkaneet. Kuvissa A:n viimejoulun lahjat.

Rautaparin blogi on elänyt hiljaiseloa puolitoista vuotta. Syynä on ollut näin päällisin puolin todettuna inspiksen ja ajan loppuminen. Kaksi pientä lasta, raksa-arki, palkkatyöhön paluu mammaloman jälkeen, mitä näitä syitä nyt voisi luetella. Niin intohimoinen en ole että nipistäisin yöunesta jotta pääsen bloggaamaan.

A sai viettää hoitovapaata talven 2019-2020. Kiirehdin töistä heti kun mahdollista jotta A pääsee iltavuoroonsa raksalle ja minä omalleni kotitöihin lasten kanssa. Raksalla väliseinien rakentaminen oli työn ja tuskan projekti. Panelit olivat ehtineet säilytyksessä kuivua kieroon joten ne ensin kasteltiin räteillä ja suoristettiin. Sitten ne liimattiin ja puristettiin ruuvipuristimilla tai ruuvattiin kiinni. Tahti oli joskus vain paneeli/päivä ja seiniä riitti. Raksakiima oli omalta kohdaltani haihtunut jo aikaa sitten eikä tilanteen kertaaminen vielä blogissa voinut vähempää kiinnostaa.

Väliseinien tekoon kuului myös villotus äänieristyksen parantamiseksi ja ilmansulkupapereiden laitto jotta villapöly ei pääsisi huoneilmaan. Pappa oli suureksi avuksi monessa vaiheessa. Sähköä varten paneeleihin piti jyrsiä kolot käsityönä. Väliin ilmeni muunmuassa että katto oli rakennusvirheen vuoksi liikkunut kuistille päin ja repinyt höyrynsulun auki, ja tämän korjaaminen söi tietysti isäntää ja vei aikaa. Ilmapiiri kotona alkoi olla kohtuu kireä kun vähäiset yhteiset juttutuokiot koostuivat raksahajoilusta. Monta kertaa sovimme ettei puhuttaisi raksasta kotona ollenkaan mutta huonosti sen virtahevon piilottaminen olohuoneessa onnistui. 

Kesä 2020 meni pitkälti keittön ja kodinhoitohuoneen välisen seinän teossa. Olimme kuulleet tarinoita kuinka keittiön kaapissa lasit helisee kun pyykinpesukone linkoaa. Muun muassa tämän vuoksi A joutui tilaamaan lopulta Virosta saakka levyt seinään. Seinästä tulikin kohtuu jykevä tuplalevyineen kun yksi levy painoi 20 kg. Levyjen kantamisessa olikin naapuriapu korvaamaton.

Syksyllä 2020 meillä alkoi uudenlainen arki kun lapset menivät päivähoitoon ja me molemmat palkkatyöhön. Kattopanelit oli tilattu (haitoille) optimistisesti jo heinäkuussa ja elokuussa päästiin aloittamaan tuvan korkeuksista. Tiedossa oli että tässä vaiheessa tarvittaisiin joku muu panelin päästä pitäjä kuin pappa. Niin aloitimme uuden päivärytmin: Lapset hoitoon klo 8, siitä raksalle, työhön viimeistään klo 8.45. Iltapäivällä raksalle heti kun kynnelle kykenemme ja lapset mukaan lastenohjelmia katsomaan klo 16. Karanteenimaiset olosuhteet sopivat meille aika hyvin, koska kyläily sun muu sosialisointi oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka tapauksessa pannassa meiltä. Toki välillä A veti sähköputkia, mittaili ja etsi mahdollisimman suoria paneleita ja rouva ehti (etä)töihin. Yhteinen uurastus raksalla kasvatti kärsivällisyyttä mutta teki myös hyvää parisuhteellemme ja me-hengelle. Jokainen onnistunut 4,5 metrin panelin laitto korkeuksissa oli yhteinen riemu. 

Nyt on tuvan kattopaneelit ja ne kaksi vietävän listaakin paikallaan. Valaistuksen määrässä ei ole nuukailtu ja kaamosaikaan onkin mahtavaa kun ledit loistavat nyt katosta. A on siirtynyt työstämään makuuhuoneita joissa seiniä pintakäsitellään, vedetään sähköjä ja katot paneloidaan. Oletettavasti seuraavaa Vapahtajan syntymäjuhlaa saamme viettää uudessa kodissa. Tämä joulu eletään vielä odotuksessa.

Lopuksi A:n havannekuvat: 


"Mikä siinä rakentamisessa kestää", aina kysytään? Tämä ja kun hartiapankilla tekee eikä tingi laadusta.
Eipähän tarvi toisten jälkiä enää parsia!
Vain paras on kyllin hyvää rakkaimmille.
Tuvan katto on kuin haulikolla ammuttu = ankkureita ja putkitettuja rasioita  riittää!