torstai 24. elokuuta 2017

Meidän piparkakkutalo

Jokos teille pian muutetaan? No, sisällä näyttää tältä: pohjalla on soraa ja sitä valmistellaan siihen kuntoon että päästään lattiaa valamaan. A otti virkavapaata yhden päivän jotta pääsi putkimiehelle avuksi. Työmiehillä on muuten ihan hyvä hinta: kannattavampaa on jäädä itse pois töistä kuin palkata ammattimies. Keittiön kohdalla tuli ylläri: pohjapiirustukseen oli jäänyt vanhojen keittiösuunnitelmien merkinnät eikä uusien suunnitelmien mitat olleet kuin summittaiset. Tarkkoja mittoja ei ehditty hakemaan kun työmiehet olivat jo lapion varressa. Toivottavasti siinä tiskikoneessa on pitkät putket jos nuo ei nyt ihan kohdilleen menneetkään...

Porstuan puoli
Harrin pystytysporukka on saanut työnsä valmiiksi ja ulkomaalaukset saimme siis urakoitua varsin hyvälle tolalle. Kuullote on laitettu yhden kerran ja suurin osa valkoisista kahteen kertaan. Ehkä ensi kesänä sitten se toinen kerta, mutta juuri nyt ei jaksa ajatella sinne saakka. Etupihalta näkyy ikkunat tuleviin makkareihin ja työhuoneeseen. Takapihan puolella puolestaan on saunan kapea ikkuna, keittiön ikkuna keskellä ja olohuoneen ja "jumppahuoneen" ikkunat seuraavina. Kodinhoitohuoneen ovi puuttuu koska siinä oli väärä kätisyys ja siihen tuleekin uusi talotoimittajalta.
Takapihan puoli
A:lle puhdas sisäilma on ensiarvoisen tärkeä asia homeelle altistumisen vuoksi. Hyvästä pohjan suojauksesta huolimatta sepeliin pääsi homehtuvaa eloperäistä ainesta. Isäntä kaiveli ja imuroi talon pohjaa pari työpäivää ja löysi myös sepelin mukana tulleita jo lahonneita oksan ja risun kappaleita. Seuraavaksi vuorossa oli sepelin pesu, koska kapillaarikatkossa ei saisi olla mukana hiekkaa, ja mukana oleva hieno hiekka voi tukkia ilmakierron. Tällöin mahdollinen radon, kosteus ja homehöyryt eivät pääse poistumaan putkiin.
Työmiehet soran pesussa
"Kiipeilypalatsin" kimpussa ovat hääränneet Mobergin veljekset eli Arctia-Pine Oy. Tarkoitus oli tehdä tämä vaihe itse mutta käytettävissä oleva aika ja voimavarat eivät nyt kerta kaikkiaan kohdanneet. Levyt on seinissä ja pian kai paneeliakin. Näiden paneelien käsittely taitaa jäädä ensi kevääseen, koska on sen verran syksyiset kelit jo tulleet. Rouva kävi naperon kanssa tarkastelemassa tilannetta pitkästä aikaa. Nyt emme ole joka ilta raksalla olleet, koska siivousta tai muuta lapsen kanssa duunailtavaa ei ole niin ollut.

Napero: "Siellä on pimeää!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti