Olipa kerran Korouoma, Posiolla sijaitseva "A:n leikkipuisto". Tällä kertaa Rautapari suuntasi kyseiseen paikkaan kolmen yön retkelle, ja tapahtuipa siellä taas yhtä sun toista jännittävää. Rotkolaakson jylhyyttä käytiin ihailemassa "Sikarin" päältä. Minä en päässyt släcklainaamaan töppyrältä toiselle, kuten hurjat poitsut tekivät edellisellä viikolla -en varmaan olisi uskaltanutkaan...
Korouoma on siis meidän perheelle tullut enemmän kuin tutuksi kiipeilijän Eldoradona. Hopeanuolen nokka suuntaa "Korolle" useamman kerran kuussa: "190 km matka suunthansa - ei sole mikhän." Minulla paikkaan on enemmänkin viha-rakkaussuhde. Tällä kerralla varustauduin inisevän vihollisen varalta astetta järeämmin asein. Ja kyl maar uni maistui lomalaiselle! Täytyy joskus testata koko yön nukkumista tuossa.
 |
| Uni maistuu... |
Illalliskaslerit säilyivät jokikylmiössä hyvin, ja niin päästiin nauttimaan Rautaparin retkihampurilaista. Maistuu aina! Joki toimii myös pesupaikkana. Tuo peseytyminen on minulle yksi murheenkryyni myös tulevaa The reissua ajatellen. Monenmoiset pullovedellä ja saveteilla säätämiset tulee varmaan tutuksi maailmalla, jossa tuo uimavesiin pääseminen ei liene niin helppoa kuin täällä pohjolan luonnon helmassa. Pyrin myös siihen, että matkakumppanikin kävisi pesulla. Tuoksahtaa tai olla puhtoinen-aina kivempaa kun molemmat ovat samassa tilassa yhtä aikaa.
 |
| Korojoki |
Pyhäaamu ei valjennut kauniina. Illan "unisatuna" mp3 soittimesta kuunneltu Sananlaskut 31:10 muistui mieleen ja niinpä kelpo vaimo lähti valmistamaan aamubrunssia. Kaatosateelta vältyttiin ja hädän iskiessä helpotus oli lähellä. Tuo meidän sininen matkajääkaappi on kyllä ollut verraton reissuapuri. Ei hätkähdä suuremmastakaan kastumisesta. Harmi ettei se taida mahtua rinkkaan...
 |
| Aamubrunssi huussin edessä |
Olen taipuvainen marjahysteriaan ja olin päättänyt saada reissulta kelpo saaliin sinistä superfoodia. Paha vaan, kun aamulla tapasimme parkkipaikalla isännän, joka silmät palaen tuli metsästä ja kertoi kohdanneensa juuri kahdelle jalalle nousseen metsän kuninkaan. A:lla oli ohjelmassa tuiki tärkeää kiipeilyreittien tekoa joten luvassa ei ollut seuraturvaa siltä suunnalta. Muistelin kaikki kuulemani "jos kohtaat karhun"-ohjeet: älä kiipeä puuhun, älä juokse karkuun, pidä meteliä ettet yllätä karhua... Vai miten se meni? Hitsi. Kävelin polkua vesipulloani karhunkellona kolisuttaen kun äkkiä olin aika varma, että oikealla puolellani metsässä liikkui jotain isompaa. Katseeni siirtyi polulle eteeni ja siinähän ne oli: isot tassunpainaumat ja kakkaa. "Pidä meteliä"...laula vaikka, juolahti mieleen -mutta siinä tilassa se pihinä olisi ollut kuin kesätuulen suhinaa nallen korvissa. Sitten keksin: mukanani oli mp3 soitin, ja niin Michael W. Smith pelasti minut otson kynsistä. Ja ei, se ei ollut poro. Vaikka myöhemmin jäljet vaihtuivat poron jäljiksi. Se oli karhu joka saalisti sitä poroa. Trust me.
Sen pituinen se. Ai niin ne konnat! Lapin valkeat yöt ovat jo muuttuneet hämäriksi, ja konnat olivat joukolla marssilla öiseen aikaan. Luonto on ihmeitä täynnä, vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti