lauantai 16. syyskuuta 2017

Styroksinmuruista arkea

Viimeisestä päivityksestä on mennytkin jo aikaa, ja yleisön pyynnöstä rustaan lauantai-illan ratoksi vähän tilannekatsausta ja laitan sisäkuvia. Lattian valun valmistelu on edelleen aiheena ja sitä hommaa vielä riittää. Sepelin pesusta kerroinkin viimeksi ja sen lisäksi vaativaa oli saada pohja korkoon eli tasaiseksi. Tämän jälkeen K-raudasta kannettiin styroksipaketteja monta peräkärryllistä tontille ja eikun niitä laittamaan. Eikä yksi tai kaksi vaan kolme kerrosta! Väliin sähkö- ja putkimiehet käyvät tekemässä omat työnsä. Avuliaisuudesta erityiskiitos Nivan Pertille: Ryhmäkeskus järjestyy mittatilaustyönä. Kiitokset myös Tuomo Ruhalle. Vesiollin uritusvempaimella sähköputkien veto kävi kätevästi.
Radonputket olkkari/makuuhuone
Rälläköintiä
 Pienen valkoisen mujun kanssa onkin eletty jo kohta kuukausi. Se tarttuu vaatteisiin ja kulkeutuu joka paikkaan. Onneksi A on ymmärtänyt yskän ja on osannut huomaavaisesti jättää raksavaatteet ovensuuhun/kylppäriin kotona. Styroksien laitto ei ole pelkkää niiden lätkimistä lattiaan, vaan tarkkaa mittausta, saumojen tiivistystä ja väliin siivousta. Valkoinen muju, urtsukassi eteisessä ja keittiön pöydällä jatkuvasti seilaava epämääräinen pino laskuja, muistilappuja ja ohjevihkoja kertovat että raksa-arkea eletään. Tiivistä sellaista: Napero hoitoon, päivät työssä ja illat A raksalla keskimäärin yhdeksään. Me naperon kanssa olemme huoltojoukot ja pidämme kodin pystyssä. Viikonloput samalla tavalla paitsi että A on aamusta iltaan raksalla. Muutaman kerran on hetkeksi vaihdettu rooleja jotta napero näkisi isäänsäkin ja olen päässyt imuroimaan oman kodin lattiaa. Kyllä siitä fiilikset saa kun oikein yrittää!
Putket roilotettu tekniseen tilaan
Olkkarin korotettu sisäkatto
"Milloinkas te muutatte?" On viaton kysymys johon saa usein tässä tilanteessa vastata. Sanomme aina että ensi kesänä mikä onkin tavoitteena. Aamuyön tunteina ja väsymyksen keskellä usko sen päivän näkemiseen on vain koetuksella. Niin monta asiaa on vielä ennen sitä ja budjetti siinä mallissa ettei lisätyövoimaa voi kovin reteästi palkata. Mutta päivä, asia ja hetki kerrallaan.
Raksavuoden päivän sana jääkaapin ovessa

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla päivitystä sieltä! Vakaasti näyttää projekti etenevän. Jaksamista arkeen styroksinmurusten keskelle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä! Iloa myös teidän syksyyn!

    VastaaPoista