torstai 30. elokuuta 2018

Kirkastuuko näkymät?


Palkkatöiden alettua meillä on asunut fyysisen ulkotyön väsyttämä mies eikä joka ilta tai aamu raksalle ole lähdetty. Ymmärrän toki tilanteen, ja toisaalta on ollut tervetullutta viettää perheaikaa iltaisin (tai viedä kiljuvat mukulat ulos häiritsemästä nukkuvan karhun rauhaa). Mutta toisaalta raksa ei edisty jos ei siellä kukaan ole hommissa. Viikonloppuna järjestinkin naperon mummolaan ja poitsun kanssa aloimme hommiin! Vauvan nukkuessa kuurasin uudet laatat ja ikkunoiden pesu onnistui meiltä ihan yhdessä. Ikkunat on asennettu vuosi sitten ja kai se lika voi pinttyä... Ja tämä on niitä harvoja hommia mitä tällä hetkellä rouvakin ossaa tehdä. Fiilis oli joka tapauksessa korkealla ja kiitollisena sitä oman kodin ikkunoita pesee.
Saunan akkuna: Löylyistä jokinäkymä! #nofilter

Nyt kun kelit vielä sallivat ovat raksahommat painottuneet ulkotöihin. Autotallihan jäi viime lumien alle aivan keskeneräisenä levyseinineen ja se olisi saatava nyt paremmalle tolalle ennen toista talvea. A on kuumotellut oman pöytäsirkkelin ostoa jo pidempään ettei olisi riippuvainen kirvesmiesten aikatauluista ja lainavehkeistä. Eräänä lauantai-aamuna pädin takaa kuuluikin kysymys: "Saanko ostaa 500 euron sirkkelin?" Armollinen rouva antoi luvan ja niin tuota vehjettä nyt odotellaan vironmualta saapuvaksi (mallia ei löytynyt Suomesta). Ennen panelointia ulkoseinien välipuut käsiteltiin vielä Tremaxilla ja pohjustemaalilla, koska ne olivat paikoitellen ottaneet sinistäjäsientä.

Pappa ja missio autotalliin vihdoin paneelit
Minkä linnun pesä? Löytyi autotallin räystään alta.
Vesiolli teki tarkkaa työtä läpivientien kanssa (viemäri, ilmastointi ja liesituuletin)


tiistai 7. elokuuta 2018

Kun päivä paistoi hirren raosta

Meille tulee laattaa märkätilojen lisäksi kodinhoitohuoneeseen, eteiseen ja aulaan. Tähän oli ajatuksissa eri kokoisilla laatoilla toteutettava elävyyttä tuova ladonta. Onnekkaasti löysimme cityreissulta Laattapisteen valikoimista LPC Boulevard, sävy grafiitti laatan, jota oli 10x10, 20x20 ja 40x40 koossa. Erityisesti A ihastui tähän laattaan, ja kun minä olin valinnut kylppärin laatat niin hienoa kun nyt löytyi erityisesti isännän mieleiset. Arvokas ostos saapui kuljetuksena raksalle saakka ja syke koholla kävin kurkkimassa työmiesten olan ylitse miltä kokonaisuus näyttää paikallaan.
Lattiaa ladottuna kodinhoitohuoneessa
Sekaladonnan "saumaton" eteneminen huoneesta toiseen vaatii huolellista suunnittelua. Se on lähes taidetta, johon tarvitsee kokemusta ja näkemystä. Itse laatoittaminen eteni melko rivakasti ja näkyvää jälkeä pääsi ihastelemaan jo parissa päivässä. Toki tätä edelsi pohjatyöt: Hionta, imurointi ja pohjustus. Rouvalta lasten kanssa oli pääsy kielletty tupaan näinä päivinä, josko nyt muutenkaan olemme kolmevuotiaan kanssa kovin pitkien visiittien vieraita tässä vaiheessa. Heinäkuun helteet lämmittivät miesten selkiä mutta oli mukava huomata, että hirsitalo pysyi koko ajan viileämpänä kuin meidän nykyinen rivari"sauna"kotimme. Meille on tulossa kyllä koneellinen ilmanvaihto mutta ei viilennysmahdollisuutta ainakaan tässä vaiheessa. Etelän puolelle jätetyt isommat puut varjostavat onneksi torppaa. A kävi viilentämässä sauhuavaa päätään jorpakossa monena iltana ja kiitteli itseään ratkaisusta laittaa nykytrendin vastaisesti pienemmät ikkunat olkkariin.
Mestari työssään. Kun liippaa omat pohjat, niin ei tarvi tippaakaan tasoitetta.
A koki melkoisen yllätyksen kodinhoitohuoneessa kahitiilenrakoon kurkatessaan. Hirsien liitoksista paistaa päivä! Voitte vain kuvitella että tiiveysmaakari saikin pahimmoiset slaagit kun kaikkien teippausten jälkeen nurkasta sananmukaisesti tuulee läpi. Pystytysporukalle oli tapahtunut virheitä hirsiliitosten tiivistämisessä. Asiasta oltiin yhteydessä talotoimittajaan ja siellä onneksi otettiin tilanteesta koppi. Saimme Pudasjärveltä pikaisesti työmiehen joka urakoi päivän ja pelasti mitä pelastettavissa oli. Annamme kyllä kiitoksen talotoimittajalle siitä, että vaikka reklamoitavaa on ollut, siellä asiat on pyritty hoitamaan parhain päin. 
Apua, päivä paistaa hirren raosta!
Elastista uretaania reikään.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Lapsiperheen väliseinät

Raksakesä käy kuumana sekä sään puolesta että talossa. Rouva ja lapset lähtivät mummolaan lomanviettoon kolmeksi viikoksi ja raksamies sai rauhassa pakertaa ja käydä vaikka kiipeilemässä vapaahetkenä. Taisi malttaa ruhtinaalliset kaksi kertaa. Sen sijaan raksalla ohjelmassa on ollut muun muassa väliseinien äänieristyksen suunnittelu. Nykyisessä vuokra-asunnossa lapsiperhearkea jo tovin viettänyt A haluaa päästä tästä korvatulpat- tai kuulosuojaimet päässä nukkumisesta. Eristysvillaksi tulee kivivillaa, koska se on M1 luokan tuote, eikä selluvillaa varmemmin päästä huoneilmaan esimerkiksi booria tai painomustetta joihin voi herkistynyt reagoida. Kaikkiin paikkoihin ei villaa kuitenkaan voi laittaa, koska väleissä on jo niin paljon johtoa sun muuta keskuspölynimurin putkea. Tässä apuna on ohkaisempana materiaalina puukuituinen Huokoleijona. (A:n huomio: Äänieristykseen olisi varmasti olemassa fiksumpiakin ratkaisuja kuin pölisevä villa?)
Keskuspölynimurin kytkennät toimii. Nyt voi naulata väliseinät huolella kiinni.
Koska paneeleiden välien raoista on yhteys huonetilaan,  laitetaan paneelin ja villan väliin ilmansulkupaperi, jotta alipaineinen ilmastointi ei vedä villakuituja huoneilmaan. Talofirman ohjeiden mukaan paneeli pitäisi liimata runkotolppiin, jos haluaa käyttää piilonaulausta. Paperin laitto kuitenkin torpedoi paneeleiden liimaamisen ja sitä kautta piilonaulaamisen. Saa nähdä miten paljon naulan reikiin pakkautuva maali valuu kun paneeleita maalataan.
Ei näkyvää, mutta niin tärkeää ja tarkkaa johtojen piilotuksia ja aparaattien asennuksia
Muurarimestari
Itsestä tuntui, että raksalla ei ollut näkyvää edistymistä paljon tapahtunut kolmessa viikossa. Mutta sitä ei tietysti parannut sanoa ääneen. Hienolta tuntuikin, kun muurari Aki tuli mestaroimaan kylpyhuonetta ja hartaudella valitut laatat näki paikoillaan parissa päivässä. Kyllä kiiteltiin sitä, ettei lähdetty isompiin laattoihin vaikka ne houkutti. Näitäkin (60x20cm) joutui palastelemaan tosi paljon joten hukkaan olisi mennyt se ilo. Olen tosi tyytyväinen laattoihin ja taitaa myös A ne pitkin hampain hyväksyä. Ensi viikolla vuorossa on märkätilojen lattian laatoitus ja kovalla kiireellä pitäisi päästä autotallin paneeleita käsittelemään jotta saisi ne seinään. Tallihan on ollut pelkällä levyseinällä talven yli.
Tuoreet laatat ja tuttu iskä. 
Urakkaa riittää ja tänä aamuna A tuskaili sitä, että raksalomaa on enää kolme viikkoa. Itselläni äitiysvapaa jatkuu mutta tietäähän se aikataulutetumpaa elämää myös perheelle. Uuden talon korkein hinta onkin mielestäni perheen ikävä poissaolevaa isää sekä toisin päin. Yritämme pitää lippua korkealla ja napero onkin oppinut toistelemaan: "Hei hei raksamies, siunausta päivään, kyllä me pärjätään!" Onneksi tulokas on ollut helppo tapaus tiheää syömistä lukuun ottamatta ja arki on... rullannut.
Hellekesä nyt, vuosi sitten eri kelit!

torstai 14. kesäkuuta 2018

Johtoajatus

Viimeisen kuukauden raksa on vaatinut erityisen paljon ajatustyötä. Haasteena onkin ollut väsyneiden aivojen terävänä pitäminen johtojen ja rasioiden parissa. Mistä kautta johdot saa vedettyä, että ne eivät tule haitolle? Paneelin naulat eivät saa osua johtoihin. Keskuspölynimurin putkistoa pitää kiertää. Paneelin uran korkeus muuttuu joka kulmassa ja se määrää pistorasioiden korkeuden. Meillä oli toki olemassa alkuperäinen sähkösuunnitelma, mutta kalusteiden paikkojen tarkentuessa vaihtuu suunnitelmat lennossa. Rouvalta tiedustellaankin kesken vaipanvaihdon ja kaurapuuron keiton mille korkeudelle haluan eteisen pistoriat tai kuinka pitkä olisi keittiön puuhellan yläpuolinen lednauha. SähköexPerttimme Niva on ratkaissut monta sähköistä probleemaa.

sähköexPertti


Mutkia matkassa


Sähköjohdot pitää putkittaa, jos ne jäävät villojen sisään. Tässä vesijohdon suojaputkea uusiokäytössä.


Sitä saa mitä haluaa. Jakorasiameri mahdollisti huippusiistin valonohjaussysteemin köökin puolelle.

Monta monituista iltaa olen saanut katsella kuinka A tutkii kulmat kurtussa nettikaupoista lamppuja ja himmentimiä. Ja toki varmasti kiitän vielä monta kertaa raksamiehen sinnikkyyttä suunnittelun saralla, sillä itse olisin paljon suurpiirteisempi ja sitten harmittelisin väärässä paikassa olevia pistorasioita, lamppuja ja huonolaatuisia ledvaloja. Ikänäön vaivaama A haluaa paljon valoa ja minä taas pidän tunnelmallisesta hämärästä, joten meille tulee paljon himmentimiä. Molempien ulko-ovien suussa on myös koko talon valot sammuttava katkaisin (lukuun ottamatta eteisen infrapunatunnistimella olevaa valoa). Raksahommia on osaltaan hidastanut mennyt juhlakausi joka huipentui pookelin nimiäisiin. Sukua saapui kaukaa kylään ja tietenkin nuoren perheen työmaata ihmettelemään. Saimme myös monenlaista apua "pihalla ja puutarhassa": iso kiitos siitä! Videomaakari A halusi tehdä myös tällä kertaa "julkkarivideon" ja hienohan siitä tuli https://vimeo.com/user86075886 #kiitollinensiunattuonnellinen

 

torstai 17. toukokuuta 2018

Paneelit ponttiin

Kevät on ollut jännittävää aikaa raksalla. Ensin pelättiin minkä tavarakuorman päälle rytisee katon lumikuorma. Sitten piha muuttui ensin sohjo- ja sitten "juoksuhiekka"-ansaksi, johon kerran olin vähällä jäädä auton kanssa kiinni. Sen jälkeen autot jätettiinkin aina tielle kovalle maalle. Sitten ennätystulvat eivät yltäneet huussille asti (-1,5m),  mutta korkeaksi rantuus nousi. Sisällä pirtissä tammikuun -10 asteessa kärvistely on vaihtunut hien virtaukseen. "Ihanasti valoa antavat" eteläpuolen ikkunat lämmittävät raksamiesten selät, kun he kiikkuvat tellingeillä korkeuksissa hakkaamassa paneeleita ponttiin. Ja ponttiin ne menivät, joten pintakäsittely ennen asennusta kannatti!
Pitkää pätkää
"Turvatellingit"
Sävyero 2x Tremax-hirsi vs  2x Tremax ja kerran Auro (10%) käsitelty paneeli.
Väliseinät valmistuu.

Nyt ovat väliseinät hyvää vauhtia valmistumassa. Johan tuvan tilan tuntu alkoi vähentyä kun rungot saatiin pystyyn. Samalla rouvallekin alkoi hahmottua huoneiden mittasuhteet. A:n hommat ovat olleet moninaiset: Sähkötarvikkeiden tilaus venyy ja paukkuu ja iltaisin keskustellaan jälleen kerran siitä, tarvitseeko saunaan lauteiden alle siivousvalon vai riittääkö valoksi kattoon valokuidulla toteutettava pohjoisen pallonpuoliskon joulun 2018 taivas. Kiuas on ostettu, kiinteistöveron määrä tarkistettu, Tremax- ja Aurokäsittelyjä jatkettu, takan korvausilmaräppänän läpivientejä porattu, tellinkejä rakennettu, siivottu... ja joskus ehditty hetken halata vaimoa, ihmetellä muurahaisia esikoisen kanssa ja vauvantuoksua kuopuksen kanssa. Imppa-pappa on myös ollut isoksi avuksi koloja veistämässä.

Talotoimittajan kanssa on samalla käyty neuvotteluja mm. hirsien rako-ongelman ratkaisemiseksi. (ks. Onko jokin mennyt pieleen? -Teksti). Heidän mukaansa raot hirsien välissä olisi pitänyt huomata pystytysvaiheessa ja reklamoida uudet hirret. Pienen hinnanalennuksen loppulaskuun saimme ja muuta tavaraa reklamoitujen tilalle. Pystytysvaiheen mokaa on myöhäistä nyt itkeä, joten A on pyrkinyt täyttämään rakoja. Mitä tapahtuu hirsitalon eläessä jää sitten nähtäväksi. 
Ennätystulva 12.5.2018 klo 16:29
Piiloföljäri, joka jää paneliseinän sisään.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Sopivan sävyn metsästys

Alunperin ajatukseni oli että käsittelemme sisäseinät kuultovalkeaksi, niin kuin nykyään lähes kaikissa "skandinaavisen vaaleaksi" sisustetuissa hirsitaloissa on. Hieman asiaa tutkittuani huomasin, että eipä se olekaan ihan niin yksinkertaista. Hirsi tummuu, ja monet kuultovalkeat seinät ovat alkaneet näyttää punertavilta ajan myötä. A taas sai päähänsä, että kaunis käsittelemätön hirsi olisi oikeastaan paras (ja vähiten työtä vaativa) ratkaisu ja alkoi dissailla "sairaalan valkoisia" ja "persoonattomia" ratkaisuja.
Tremaxia homeenpoistoon ja hirsien vaalennukseen.
Nettisurffailun tuloksena löysin Tremaxin, jota tilasimme kokeeksi jo marraskuussa Suomen luonnonmaaleilta. A tuskaili silloin hirsien päälle ilmestyneen sinistymisen kanssa ja yritti poistaa sitä erilaisilla litkuilla tuloksetta, kunnes tämä lipeäpohjainen aine tehosi! Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme käyttää Tremaxia myös seiniin.Sitä on helppo levittää ja se on riittoisaa. Paneeleihin on tähän mennessä laitettu kaksi käsittelykertaa ja seiniin kolme, eikä toki kaikkia pintoja olla vielä käsitelty lainkaan. Mutta sävy on alkanut miellyttää meitä molempia, ja Tremax lupaa säilyttää puun vaaleudun toistakymmentä vuotta. Litku tuoksahtaa niin että hajun tunnistaa vaatteista vielä kotonakin, ja pintojen ja itsensä suojaaminen on tärkeää.
Vasemmalla kaksi kertaa Tremaxilla, oikealla lisäksi Auro
Tremaxin päälle laitetaan Auro 160 kuultomaalia. Käsittelykertoja tulee siis lukuisia ja helpommallakin varmasti pääsisi. Mutta eihän sitä ole tässä projektissa muutenkaan haettu. Myrkyttömäksi ja hengittäväksi mainostettu Auro ei tosiaan haise, ja maalari voi huoletta halata kolmeviikoista tuhisijaa heti kotona. Päädyimme siihen, että vain korkeaan tilaan tulevat hirsipanelit käsitellään ennen paikalleen laittamista, vaikka panelin kuivuessa käsittelemätöntä panelia tulee näkyviin raoista. Saimme Suomen luonnonmaaleilta koepurkit Aurosta 5 % ja 10 % valkoisella sävytettynä, ja päädyimme tähän 10 % jotta pääsisimme yhdellä käsittelykerralla. Koemaalauksissa meidän silmään kaksi kerrosta teki pinnasta liian kiiltävän, ja maalarimestarilla riittää kyllä puuhaa lukuisiksi illoiksi tässäkin.
Pensselisetä mestaroi Auron itse. Laadukas sivellin on ehdoton!
Auro 160 10 % valkoisella sävytettynä, yksi käsittelykerta riittää.