Sää? Joka päivä aurinkoa täällä länsirannikolla. Arvelimme aavikolla sijaitsevassa Vegasissa olevan tätä lajia meille liikaa, joten lähdimme odottelemaan kelien viilentymistä pohjoiseen päin. Roud no1 tarjosi meille valtameren tyrskyjä. Bongasimme supermukavan saksalaiskaksikon, joiden kanssa etsiskelimme sekä boulderpaikkoja että illalla majapaikkaa. Nämä enkelipojat järjestivät meille, jetlagin uuvuttamille, paikan täpötäydeltä leirintäalueelta. Me olimme jo alistuen kallistaneet auton etuistuimet yömoodiin. Aamulla innostimme kamut mukaan säännölliseen lihaskunnon ylläpitohetkeen.
Santa cruzin läheltä löysimme punapuut. Oli uskomaton tunne kulkea "taikametsässä" jättiläispuiden varjossa, ja illalla kuunnella sirkkojen konserttia kuunsäteiden siivilöityessä oksien lomitse. A:lle uusi aluevaltaus oli puolestaan surffaus. Tämä hetki tarjosi minulle useamman tunnin rauhallisen tauon reissuarjesta selviytymisestä ja mahdollisuuden kirjoitella tätä blogia. Blogin päivittäminen ei käykään niin käden käänteessä täällä: laitteet ei toimi/niissä ei ole virtaa + täytyy löytää hyvä wifi. Lisäksi reissuarki on yhtä selviytymistä mikä vie ajan ja mehut tehokkasti. Älkääpä siis kotomaassa olko huolisaanne vaikka meistä ei hetkeen kuuluisikaan. Hyvin meistä on huolta pidetty vaikka yhdessä asiassa amerikan mua ei ole ollenkaan vieraanvarainen: parkkipaikoilla yöpymistä katsotaan niin karsaasti että auto voidaan hinata pois jos sen siihen jätät ja lähdet yöpymään maailman hienoimpaan luolaan meren rannalle. Sad.
Amerikan ihmemaassa suurempaa/parempaa: puut, minigrippussit, aallot, hymyt ja palvelu, smoothievalikoima, ulkoreenipaikat, tiet, autot, paloautot, runsas ohjeistus (kiellot...)
Omituisinta: kaupan ulkopuolelle tiettyyn kohtaan parkkipaikkaa jumittuvat ostoskärryt. So freak..
Surullisinta: Losin kodittomat/kadulla nukkuvat ihmiset.
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti