torstai 18. syyskuuta 2014

Ylängöiltä pohjalle

Äiti on opettanut lauantain olevan siivouspäivä. Imuroimme kotimme raikkaaksi ennen Yosemiteen ja karhuvaara-alueelle siirtymistä. Otsojen huomioiminen alkoi käydä jo työlääksi, kun jokapäiväisen leirin purkamis ja kasaamisoperaation lisäksi kaikki tuoksuva tuli siirtää karhunkestäviin bokseihin. Kun olisi edes vilauksen tuosta roskien perässä juoksevasta "metsän kuninkaasta" nähnyt! Nalleja jää kuitenkin runsaasti loukkuun roska-astioihin ja kaahailijoiden alle. 

Rouvan iltoja ilahdutti John Muirin Ensimmäinen kesäni Sierravuorilla (kiitos Alkka!) ja kyseisen Herran jalanjäljissä kävimme myös ihastelemassa vuorten lumoa Eichorn's pinaakkelilla. Yli 3000 metrin korkeudessa henkeä salpasi siis varsin moni asia.Varsinaisessa Yosemite valleyssä oli toki upeat maisemat, mutta teatterin filmiltä ne näyttivät tuiki toisenlaisilta kuin kuivuudesta ja turistipaljoudesta kärsivä maisema. A ei kannustuksestani huolimatta liittynyt  roihuavan metsäpalon sammutusjoukkoihin eikä moottoripyöräilijöille sattuneen liikenneonnettomuuden pelastusmiehistöön

Emme harrasta suuremmin museoita mutta aavekaupunki Bodie oli varsin vaikuttava! Kaivosbisneksen loputtua keskellä ei mitään oleva kylä oli jäänyt niille sijoilleen. Toivottavasti vastaavia uhkakuvia ei tarvitse ajatella erään tutun kaivospaikkakunnan kohdalla. Myös autoyö ja -päivä matkalla Vegasiin oli, ettenkö sanoisi, hottis kokemus! En jaksanut millään jäädä ihailemaan öistä luojan tähtitarhaa mutta päivällä otin tuntumaa lämpöön kuoleman laaksossa USAn matalimmassa kohdassa n. 80m merenpinnan alapuolella. Säälimme pirssiä omalla kustannuksella ja pidimme ilmastointia päällä vain hetkittäin lämmön ollessa yli 100 F.















2 kommenttia:

  1. Hejj, ihana lueskella täältä blogista teidän seikkailua! Luulen että mä sekoaisin kanssa totaalisesti siellä jenkeissä ruokakaupassa kun sekoan niistä aina ihan minne vaan meenkin! Aivan hullunnäköistä tuo kiipeäminen, oot kyllä aika viileäpäinen kun pystyt tuollaiseen! ....ja järkyttävä kuumuus, ausseis oon kokenut ja oli se kyllä ihan liian kuuma! Ei paljoa muuta siinä tilanteessa voi ku vaa hyytyillä jos siellä 40 asteessa huidellaan! Mutta siitä selviää kun juo paljon vettä ja vaikka märkää pyyhettä pään päällä :D ... Ihanaa jatkoreissua <3 <3 <3 t: Tiina

    VastaaPoista
  2. Joo lämmintä riittää enempi kun pohjolassa, todella. Pitää varmaan kokeilla turbaania päähän vielä ;) ja rasvaa saa olla aina laittamassa. Mut eipä pidä valittaa! Kivaa on ja terkut takas Tiinalle!

    VastaaPoista