sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sirkuskaupungissa

Las Vegasissa hemmottelimme itseämme kahdella melko edullisella hotelliyöllä. Valtavan pehmeisiin jenkkisänkyihin upposi telttapatjan jälkeen. Viileäkaappimaisesta hotellihuoneesta oli kiva välillä käydä lämmittelemässä ulkoaltaassa tai kuntosalilla. Ensisijainen hoidettava asia oli myös pesulan löytäminen. Se löytyi mukavasti viereiseltä latinokadulta. A:n innostamana lähdimme myös kokeilemaan indoor skydivingia ja pääsimme kokemaan maailman runsaimman pufeepöydän. Ähkyhän siitä seurasi. 


Las Vegas- tuttu TV:stä mutta millainen kuva meille siitä jäi? Varsinainen viihteen hypermarket tuo keskelle ei mitään rakennettu ilmastoitu keidas on. Iltakävelyllä näimme KAIKKEA. Tuli- ja vesishow, Venetsia, Eiffeltorni, merirosvolaiva, kolme spidermania, povipommeja ja muskelimiehiä... Ääni ja valotulva huikaisi. Kasino Royal sai meiltä viisi dollaria. Hmmm... Ilmeisesti tiukan budjetin reissu siis jatkuu. Ocean's eleven-elokuvassa ei muuten näkynyt kasinoilla yhtään vanhusta tai vammaista. Meidän näköpiirissä aika moni oli saavuttanut jo harmaat hapset. 


Turhuuden markkinat? Kaiken naurun keskeltä erottui lukuisien kerjäläisten joukosta  vanha tummaihoinen nainen, joka piteli need money for food- kylttiä katse maahan luotuna. Jäi harmittamaan miksi emme esimerkiksi vieneet häntä syömään kun päätimme  illan tuttuun ja turvalliseen subwayhin. Minkähänlainen Vegasin tarina hänellä olisi ollut kerrottavana? Tarjolla oli myös vanhempaa tarinaa: ristiä kantava mies julisti ilosanomaa kaiken hötön keskellä.












4 kommenttia:

  1. Hyvä Rautapari, näyttääpä mukavalta meiningiltä!

    Antoisaa reissun jatkoa toivoo ex-reissaajat Muuramesta!



    VastaaPoista
  2. Kiitos. A odottaa jo kovasti yhteisiä reissuja!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, skydiving! Oliko siistiä? Meinasin päästä kokeileen sitä yksissä polttareissa, mutta suunnitelmat muuttuikin.

    VastaaPoista
  4. Skydiving oli kyl hauska kokemus! En ikinä hyppäisi oikeasti niin tuo sopii mulle :)

    VastaaPoista