Sirkuskaupungissa

Las Vegasissa hemmottelimme itseämme kahdella melko edullisella hotelliyöllä. Valtavan pehmeisiin jenkkisänkyihin upposi telttapatjan jälkeen. Viileäkaappimaisesta hotellihuoneesta oli kiva välillä käydä lämmittelemässä ulkoaltaassa tai kuntosalilla. Ensisijainen hoidettava asia oli myös pesulan löytäminen. Se löytyi mukavasti viereiseltä latinokadulta. A:n innostamana lähdimme myös kokeilemaan indoor skydivingia ja pääsimme kokemaan maailman runsaimman pufeepöydän. Ähkyhän siitä seurasi. 

Las Vegas- tuttu TV:stä mutta millainen kuva meille siitä jäi? Varsinainen viihteen hypermarket tuo keskelle ei mitään rakennettu ilmastoitu keidas on. Iltakävelyllä näimme KAIKKEA. Tuli- ja vesishow, Venetsia, Eiffeltorni, merirosvolaiva, kolme spidermania, povipommeja ja muskelimiehiä... Ääni ja valotulva huikaisi. Kasino Royal sai meiltä viisi dollaria. Hmmm... Ilmeisesti tiukan budjetin reissu siis jatkuu. Ocean's eleven-elokuvassa ei muuten näkynyt kasinoilla yhtään vanhusta tai vammaista. Meidän näköpiirissä aika moni oli saavuttanut jo harmaat hapset. 

Turhuuden markkinat? Kaiken naurun keskeltä erottui lukuisien kerjäläisten joukosta  vanha tummaihoinen nainen, joka piteli need money for food- kylttiä katse maahan luotuna. Jäi harmittamaan miksi emme esimerkiksi vieneet häntä syömään kun päätimme  illan tuttuun ja turvalliseen subwayhin. Minkähänlainen Vegasin tarina hänellä olisi ollut kerrottavana? Tarjolla oli myös vanhempaa tarinaa: ristiä kantava mies julisti ilosanomaa kaiken hötön keskellä.



Ylängöiltä pohjalle

Äiti on opettanut lauantain olevan siivouspäivä. Imuroimme kotimme raikkaaksi ennen Yosemiteen ja karhuvaara-alueelle siirtymistä. Otsojen huomioiminen alkoi käydä jo työlääksi, kun jokapäiväisen leirin purkamis ja kasaamisoperaation lisäksi kaikki tuoksuva tuli siirtää karhunkestäviin bokseihin. Kun olisi edes vilauksen tuosta roskien perässä juoksevasta "metsän kuninkaasta" nähnyt! Nalleja jää kuitenkin runsaasti loukkuun roska-astioihin ja kaahailijoiden alle. 

Rouvan iltoja ilahdutti John Muirin Ensimmäinen kesäni Sierravuorilla (kiitos Alkka!) ja kyseisen Herran jalanjäljissä kävimme myös ihastelemassa vuorten lumoa Eichorn's pinaakkelilla. Yli 3000 metrin korkeudessa henkeä salpasi siis varsin moni asia.Varsinaisessa Yosemite valleyssä oli toki upeat maisemat, mutta teatterin filmiltä ne näyttivät tuiki toisenlaisilta kuin kuivuudesta ja turistipaljoudesta kärsivä maisema. A ei kannustuksestani huolimatta liittynyt  roihuavan metsäpalon sammutusjoukkoihin eikä moottoripyöräilijöille sattuneen liikenneonnettomuuden pelastusmiehistöön

Emme harrasta suuremmin museoita mutta aavekaupunki Bodie oli varsin vaikuttava! Kaivosbisneksen loputtua keskellä ei mitään oleva kylä oli jäänyt niille sijoilleen. Toivottavasti vastaavia uhkakuvia ei tarvitse ajatella erään tutun kaivospaikkakunnan kohdalla. Myös autoyö ja -päivä matkalla Vegasiin oli, ettenkö sanoisi, hottis kokemus! En jaksanut millään jäädä ihailemaan öistä luojan tähtitarhaa mutta päivällä otin tuntumaa lämpöön kuoleman laaksossa USAn matalimmassa kohdassa n. 80m merenpinnan alapuolella. Säälimme pirssiä omalla kustannuksella ja pidimme ilmastointia päällä vain hetkittäin lämmön ollessa yli 100 F.

Jenkkilan Norja

Kristallinkirkas jarvivesi, mantymetsaa, maksuton leirinta ja graniittikalliota. Rautapari loysi tutunoloisen paratiisin Lake Tahoesta (paikalliset kutsuvat myos pikku Norjaksi). Tama Kalifornian lomaparatiisi elaa nyt off seasonia, mutta hektista liikennetta riitti kuskin makuun taallakin. Jenkeissa kun autoja ja ihmisia piisaa! Saastuminen ja ilmastonmuutos nakyy taalla lohduttomina palaneina metsina. Lake tahoella syksyinen palo oli aiheuttanut pari vuotta sitten yllatyksen kevaalla mokeilleen tulleille: karhut olivat tehneet talvipesat huviloiden kellareihin metsien puuttuessa. Naille ongelmille paikalliset yrittavat kylla tehda jotain: ohjeistuksen luvatussa maassa riittaa kyltteja veden saastamisesta roskaamisen uhkasakkoihin. Me kannoimme kortemme kekoon kayttamalla purovedella taytettya retkisuihkua. Cool!

Leirintalueelta loysimme myos uusia ystavia, joiden kanssa karkotimme karhuja jodlaamalla, kiipeilimme ja maistelimme salmiakkia. Aussit Liam ja Bobbie lupasivat tulla vieraaksemme Suomeen, jos A nimeaa jonkun kiipeilyreitin australialaisittain. Unohtumaton elamys oli myos Bears Reach klassikkoreitin kiipeaminen kolmeen pekkaan. Reitti oli kolme koydenpituutta, ja syysta olin sopivan jannittyneessa tilassa toisella standilla. Yllattaen alapuolelta ilmestyi heppu, joka regeemusat soiden soolokiipeili ohitsemme ilman mitaan varmistuksia. Lokaali kaveri oli iltalenkilla... http://www.youtube.com/watch?v=ed54QMRW0lw

PS. Pahoitteluni tekstin vaikealukuisuudesta. Paikkalliset eivat ole viela ehtineet oppia aakkosia loppuun saakka ja rouva reissaajalla on tuli hannan alla seuraavaan kohteeseen: Yosemiten kansallispuisto kutsuu!    

Punapuita ja Amerikan ihmeitä

Sää? Joka päivä aurinkoa täällä länsirannikolla. Arvelimme aavikolla sijaitsevassa Vegasissa olevan tätä lajia meille liikaa, joten lähdimme odottelemaan kelien viilentymistä pohjoiseen päin. Roud no1 tarjosi meille valtameren tyrskyjä. Bongasimme supermukavan saksalaiskaksikon, joiden kanssa etsiskelimme sekä boulderpaikkoja että illalla majapaikkaa. Nämä enkelipojat järjestivät meille, jetlagin uuvuttamille, paikan täpötäydeltä leirintäalueelta. Me olimme jo alistuen kallistaneet auton etuistuimet yömoodiin. Aamulla innostimme kamut mukaan säännölliseen lihaskunnon ylläpitohetkeen.

Santa cruzin läheltä löysimme punapuut. Oli uskomaton tunne kulkea "taikametsässä" jättiläispuiden varjossa, ja illalla kuunnella sirkkojen konserttia kuunsäteiden siivilöityessä oksien lomitse. A:lle uusi aluevaltaus oli puolestaan surffaus. Tämä hetki tarjosi minulle useamman tunnin rauhallisen tauon reissuarjesta selviytymisestä ja mahdollisuuden kirjoitella tätä blogia. Blogin päivittäminen ei käykään niin käden käänteessä täällä: laitteet ei toimi/niissä ei ole virtaa + täytyy löytää hyvä wifi. Lisäksi reissuarki on yhtä selviytymistä mikä vie ajan ja mehut tehokkasti. Älkääpä siis kotomaassa olko huolisaanne vaikka meistä ei hetkeen kuuluisikaan. Hyvin meistä on huolta pidetty vaikka yhdessä asiassa amerikan mua ei ole ollenkaan vieraanvarainen: parkkipaikoilla yöpymistä katsotaan niin karsaasti että auto voidaan hinata pois jos sen siihen jätät ja lähdet yöpymään maailman hienoimpaan luolaan meren rannalle. Sad. 

Amerikan ihmemaassa suurempaa/parempaa: puut, minigrippussit, aallot, hymyt ja palvelu, smoothievalikoima, ulkoreenipaikat, tiet, autot, paloautot,  runsas ohjeistus (kiellot...) 

Omituisinta: kaupan ulkopuolelle tiettyyn kohtaan parkkipaikkaa jumittuvat ostoskärryt. So freak..

Surullisinta: Losin kodittomat/kadulla nukkuvat ihmiset.

Kielletyt porkkanat ja enkelten kaupunki

Reissukuume- tuo pieni kutkuttava jännityksen tunne antoi siivet, kun reilu pari vuorokautta sitten matkasimme puoli viisi aamuyöllä Helsinki-Vantaan kentälle. Takana oli hektiset, sanoisinko varustautumisen päivät. Mutta matkaan oli hyvä lähteä Ennin ja Paulin reissuvinkkien saattelemana. Meillä vaan on aikaa niin vähän - heidän maailmanympärimatka osin samoin kohtein oli kestänyt 13 kk!

Kentällä rukoukset kuultiin ja liian lihava "sikakin" (A:n haulpäki) pääsi koneeseen. Odotusaikana Köpiksen kentällä teimme pientä jumppaa. Tämä olikin tarpeen, sillä reilun 10 tunnin lento oli koettelemus leffatarjonnasta huolimatta. Äitin omenat maistui kun halpalentoon ei tarjoilua kuulunutkaan

Täällä suorastaan ylivuotavan ystävällisten ihmisten maassa päädyimme myös heti lainrikkojiksi. Maahantulomuodollisuudet olivat varsin sujuvat ja niitä ohjasi suuri joukko leppoisia virkailijoita. Mutta ou boy, yritimme viedä maahan porkkanoita. Tämä ei käynyt laatuun, mutta muuten meidät havaittiin suureen ja ihmeelliseen Amerikan maahan soveltuviksi lukuisten leveiden hymyjen ja tervetuloa toivotusten saattelemina. Hieman erilaista palvelua kuin muutamissa itäisen euroopan maissa joissa olen matkannut.

Valkoinen apina palmussa

Enkelten kaupungin ensivaikutelma värittyi parin vuorokauden valvomisen kautta ja tästäkin huolimatta jetlag herätteli aamuyöllä. Mutta intoa puhkuen lähdimme ostoksille. Ja täältä saa kaikkea! Vaikkapa karhunkarkoitussuihketta.Ja soppailumania kohosi huippuunsa ruokakaupassa. Täällähän ihan sekoaa kun yrittää valita minkä smoothiejuoman tänään ottaisi?

Säilykepurkkien aivan awesome valikoima!

Venice beachillä kävimme vähän urheilemassa Arnoldin mestoilla. Iltapäivästä  kävin tutustumassa rantavahtien työhön A:n maastouduttua liian hyvin rannalle. Apua löytyi  mukavilta vahdeilta ja A löytyi oikein auton kyydistä käsin. Huomenna suunnataankin täydentämään matkakassaa- minne muualle kuin Las Vegasiin.

Voisin perustaa matkatoimiston...

Viikon päästä olemme pilvien päällä suuntana AMERIKKA, ou mama! Niin lähellä mutta vielä niin kaukana. Nimittäin sitä ennen pitää muun muassa: Selvittää asuntoasiat, korjata takamailla ajellessa rikki mennyt auton pohjapanssari, ladata kartat, pestä pyykkivuori, hoitaa pankkiasiat, täyttää pakastin marjoilla, vaihtaa puhelinliittymä, hoitaa omaa fyysistä ja psyykkistä kuntoa ja selvittää kaikkea mahdollista autoilusta, telttailusta, kiipeilystä ja kakkaamisesta kohdemaissa. Tai ylipäätään mistä vaan.

Rahkavaarassa kuntoa hoitamassa.

Postovaarassa kuntoa hoitamassa. Bonuksena mustikoita.

Elämme  post-it lappujen ja To Do-listojen maailmassa, jossa hikisimmä
t hetket koetaan näiden ollessa hukassa. Osa informaatiosta on tallessa pilvessä ja niinpä tuijotamme kumpikin omaa ruutuamme päivät pääksytysten. Uskokaa tai älkää, mutta parhaan reitin selvittäminen Bankogin Suvarnabhumin lentokentältä Krabin Ton sain biitsille vaatii istumalihaksia. Tai informaation hakeminen koskien karhujen torjuntaa Yosemiten kansallispuiston leirintäalueella.

Kielitaitoa ja kulttuurien kohtaamista olemme harjoitelleet käytännössäkin viime viikkoina. Loimme profiiliin Couchsurfing-sivustoon, ja pian olohuoneen lattialla pötkötti yötä italiaano, joka oli polkenut pyörällä saksasta saakka tänne, mutta oli ihan heeperissä parista hyttysestä. Kanadalainen jääkiekkofani ja tuleva liikunnanopettaja puolestaan oli liftireissulla Kirkeneesiin, ja innostui iltapalapöydässä kuvaamaan maitopurkkia, jonka kyljessä oli itse Teemu Selänne! Ehkäpä mekin pääsemme maailmalla sohvasurffaamaan.

Terveisiä Italiasta!

 Pari päivää sitten oli ohjelmassa koepakkaaminen. (Lento)matkustaminen köysien ja kiipeilyyn liittyvän rautatavaran kanssa ei ole mitään kevyttä puuhaa, joten grammojen viilausta vaa-an kanssa oli luvassa. Itse kaivoin esiin Madventuresin uuden kansainvälisen seikkailijan oppaan sisältämän varustelistan. Viisi paria alushousuja luvataan ottaa. Mutta missä hameet? Olen jo päiväuneksinut Bankogin toripuodeista, mutta ennen sitä on vielä aika monta mutkaa.

A:n kamppeet ja makuupussin testaus.

Pidimme lauantaina pienimuotoiset ja paikalliset läksiäiset. Jos koti-ikävä iskee, niin salmiakkia, Fazerin sinistä ja xylitolpurkkaa meillä ainakin lääkkeiksi riittää! Ehkäpä niistä riittää myös lahjuksiksi maailmalla jos sellaisten tarve tulee. KIITOS mukanaolleille- on mahtavaa tietää, että sitten kun palataan, täällä odottaa näin huippuporukkaa! Ylipäätään kiitos teille kaikille jotka olette olleet reissuvalmisteluissa avuksi ja kannustaen eläneet mukana tätä kaikkea.

Maailmalla ei saa kampanisuja/mustikkapiirakkaa/leipäjuustoa/hilloja...

Erityiskiitos Tiinalle selviytymispakkauksista lennoille :)

"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy." (Hepr. 11:1). Uskoa reissuun pääsemiseen ovat horjuttaneet niin tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, omat terveysvammat kuin netistä luetut postaukset vasta lentokoneessa hylätyistä ESTA-luvista. Entäs jos reissussa tulee niin isoja ongelmia että tullaan "maitolennolla" takaisin? Minä ja vilkas mielikuvitukseni ollaan tosi hyviä kehittelemään tämänkaltaisia skenaarioita vaikka kuinka pitkälle. Onneksi A on vakaa tuki ja turva. Myös niinä hetkinä, kun luemme iltasatuna topoa jenkkilästä, ja safety otsikon alta tavataan: "Rattlesnakes are rarely seen, but are active in warmer weather conditions..." Voihan Keekki, se on menoa ;)

Konnien yöjuoksu ja muita tarinoita Korouomasta

Olipa kerran Korouoma, Posiolla sijaitseva "A:n leikkipuisto". Tällä kertaa Rautapari suuntasi kyseiseen paikkaan kolmen yön retkelle, ja tapahtuipa siellä taas yhtä sun toista jännittävää. Rotkolaakson jylhyyttä käytiin ihailemassa "Sikarin" päältä. Minä en päässyt släcklainaamaan töppyrältä toiselle, kuten hurjat poitsut tekivät edellisellä viikolla -en varmaan olisi uskaltanutkaan...

Korouoma on siis meidän perheelle tullut enemmän kuin tutuksi kiipeilijän Eldoradona. Hopeanuolen nokka suuntaa "Korolle" useamman kerran kuussa: "190 km matka suunthansa - ei sole mikhän." Minulla paikkaan on enemmänkin viha-rakkaussuhde. Tällä kerralla varustauduin inisevän vihollisen varalta astetta järeämmin asein. Ja kyl maar uni maistui lomalaiselle! Täytyy joskus testata koko yön nukkumista tuossa. 

Uni maistuu...

Illalliskaslerit säilyivät jokikylmiössä hyvin, ja niin päästiin nauttimaan Rautaparin retkihampurilaista. Maistuu aina! Joki toimii myös pesupaikkana. Tuo peseytyminen on minulle yksi murheenkryyni myös tulevaa The reissua ajatellen. Monenmoiset pullovedellä ja saveteilla säätämiset tulee varmaan tutuksi maailmalla, jossa tuo uimavesiin pääseminen ei liene niin helppoa kuin täällä pohjolan luonnon helmassa. Pyrin myös siihen, että matkakumppanikin kävisi pesulla. Tuoksahtaa tai olla puhtoinen-aina kivempaa kun molemmat ovat samassa tilassa yhtä aikaa. 

Korojoki

Pyhäaamu ei valjennut kauniina. Illan "unisatuna" mp3 soittimesta kuunneltu Sananlaskut 31:10 muistui mieleen ja niinpä kelpo vaimo lähti valmistamaan aamubrunssia. Kaatosateelta vältyttiin ja hädän iskiessä helpotus oli lähellä. Tuo meidän sininen matkajääkaappi on kyllä ollut verraton reissuapuri. Ei hätkähdä suuremmastakaan kastumisesta. Harmi ettei se taida mahtua rinkkaan...

Aamubrunssi huussin edessä

Olen taipuvainen marjahysteriaan ja olin päättänyt saada reissulta kelpo saaliin sinistä superfoodia. Paha vaan, kun aamulla tapasimme parkkipaikalla isännän, joka silmät palaen tuli metsästä ja kertoi kohdanneensa juuri kahdelle jalalle nousseen metsän kuninkaan. A:lla oli ohjelmassa tuiki tärkeää kiipeilyreittien tekoa joten luvassa ei ollut seuraturvaa siltä suunnalta. Muistelin kaikki kuulemani "jos kohtaat karhun"-ohjeet: älä kiipeä puuhun, älä juokse karkuun, pidä meteliä ettet yllätä karhua... Vai miten se meni? Hitsi. Kävelin polkua vesipulloani karhunkellona kolisuttaen kun äkkiä olin aika varma, että oikealla puolellani metsässä liikkui jotain isompaa. Katseeni siirtyi polulle eteeni ja siinähän ne oli: isot tassunpainaumat ja kakkaa. "Pidä meteliä"...laula vaikka, juolahti mieleen -mutta siinä tilassa se pihinä olisi ollut kuin kesätuulen suhinaa nallen korvissa. Sitten keksin: mukanani oli mp3 soitin, ja niin Michael W. Smith pelasti minut otson kynsistä. Ja ei, se ei ollut poro. Vaikka myöhemmin jäljet vaihtuivat poron jäljiksi. Se oli karhu joka saalisti sitä poroa. Trust me.  

 Sen pituinen se. Ai niin ne konnat! Lapin valkeat yöt ovat jo muuttuneet hämäriksi, ja konnat olivat joukolla marssilla öiseen aikaan. Luonto on ihmeitä täynnä, vai mitä?