Kiivimaassa down under

Vasemmanpuoleinen liikenne on jännä asia. Samoin se, että marraskuussa on kukkein vehreys ja valoisat vuorokaudet, kylmät tuulet puhaltavat etelästä, revontulet ovat southerns lights, kiivihedelmät maksavat alle euron kilo, maassa ei ole käytännössä ollenkaan omaa armeijaa ja kuumaa vettä virtailee maan pinnalle niin, että siitä riittää sekä kylpemiseen että sähkön tuottoon.

Ammuu! Täällä väkimäärään suhteutettuna eniten lehmäkarjaa ja lampaita maailmassa. Kiipeilypaikalta oli mielenkiintoista seurata lehmälauman hierarkiaa silmänkantamattomiin ulottuvilla vihreillä niityillä kera ah, niin kotoisten tuoksujen. Milloin tahansa voin myös kuvitella kummun takaa ilmestyvän valtavan armeijan ratsut laukaten ja liput liehuen Taru sormusten herrasta tyyliin. Uusi Seelanti kerää minulta pointsit ainakin silloin, kun aurinko paistaa ja tarkenee kohtuullisesti. Ehkä tämä tutunoloinen ympäristö lievittää pientä kotokaipuuta. Se iskee nykyään erityisesti kaupan leipähyllyn kohdalla ja silloin, kun sattuu ja tapahtuu jotain ikävästi yllättävää. Kuten A saa korvatulehduksen, auton akku tyhjenee, leirintäalueella ei olekaan lämmintä suihkua, pankki ilmoittaa sulkevansa luottokortin tai ilmapatjassa on reikä. 

Mutta eipä meillä valittamista. Ainakin jos vertaa kiivilintuun, tuohon siivettömään, pitkänokkaiseen yöeläjään, joka selviää enää eläintarhan suojissa. Me nautitaan tästä keväisestä marraskuusta jossa omenapuut kukkii. Iloa teille sinne pohjolan kaamokseen!